Jos minua
laiskempaa blogin pitäjää löytyy, joku ilmoittaa sitten! Anteeksi ihan
hirveästi, viikot tuntuu menevän hurjan nopeasti ja aina sitten on unohtunut
tämä kirjoittelu.
Puolivuotta
kohta ollaan jo täällä oltu, hullun nopeasti aika tosiaan sujahtaa sormien
välistä. Koulussa mennään niin kuin aina ennenkin, mutta ajattelin nyt kertoa
Joulustani ja matkastani Disney Worldiin, Floridaan.
Niin kuin
hyvät oppilaat yleensä, juuri sopivasti joululomaksi sairastuin nuhaan, joka
pysyi sitten koko loman ajan, oli pieni hidaste matkan varrella, muttei
suurempi kuitenkaan.
Aloitetaan
siitä joulusta!
Täällähän
Joulua vietetään 25päivä ja lahjat avataan tuona aamuna. 24päivä olimme
kuitenkin Victorian isän luona juhlimassa joulua Victorian isän vaimon perheen
kanssa. Oli ihan mukavaa, vaikken ketään tuntenutkaan. Rentoa porukkaa ja aika
meni ihan nätisti.
Seuraava
aamuna Ava herätti minut seitsemän aikaan aamulla. Raahauduin peittoineni
olohuoneeseen, jonne joulupukki oli yön aikana tuonut lahjat. Muksut heräsivät
silmänräpäyksessä ja eivät tienneet minne suuntaan loikkia, kun niin innoissaan
olivat. Ipanoiden innostus tarttui minuunkin, vaikka nuha sitä vähän lannisti.
Sain
kaikenlaista kamaa lahjaksi, muun muassa muutama pipo, hajuvesi, meikkijuttuja,
kynttilä, sukkia ja totta kai tosi paljon karkkia! Lisäksi äiti lähetti possu
pehmolelun, mikä oli lahjoista ehdottomasti yksi parhaimmista! Aamun jälkeen
porukkaamme liittyi Täti-K(Victorian täti), Victorian isä ja tämän vaimo ja Shanen
äiti ja tämän miekkonen. Syötiin siinä sitten ja nautittiin joulusta, kun huomattiin
että lunta sataa!
Minä ja
lapsoset tietenkin rynnättiin pää kolmantena jalkana lisäämään vaatekerrosta ja
sitten ulos! Olin ihan super iloinen, että saatiin valkoinen joulu! Vaikka
muuten olikin aika erilainen joulu kuin yleensä, niin sentään jotain
kodintuntuista sain.
Lumessa
temmeltämisen jälkeen olikin sitten jo aika mennä pisulle, pesulle ja petiin.
Aamulla Florida huusi korvaan kutsuhuutonsa kuuden aikaan aamulla. Ennen Disney-matkan
muisteluja, laitan kuvat joulusta;
|
Me ja joulupukin eväs♥ |
|
Mä ja mun sukka♥ Ja nuha.. |
|
Kivakivakivakiva!! |
|
Possu♥ |
|
Me shoppaillaan! |
|
Mitä nyt vähän pylly kastu.. |
Sitten siihen
vuoden kohokohtaan! Elikkäs 26.12 lähdettiin aamusta heti aikaisin ajamaan
kohti New Orleanssia, välietappiamme. Ajettiin joku kahdeksan tuntia ja matka
oli pitkä, mutta rakas ystäväni iPod auttoi pitkälle. Lisäksi se innostus
Disney Worldia kohti, en meinannut pöksyissäni pysyä! New Orleanssissa
vietettiin yksi ilta ja seuraavana päivänä matkaan taas! Tämä matka olikin
sitten joku kymmenisen tuntia, iPod korvissa tämäkin kurvailu meni aika nopeasti.
Lisäksi automatkat on aina ollut kiva juttu.
Meidän matka
oli pitkä, mutta vihdoin päästiin Floridaan ja meidän hotelliasuntolaan,
mahtaako hotelliasuntola olla edes sana.., jossa vietettiin sitten parisen viikkoa.
Kai.. Kauhee kun ei edes ajasta mitään tiedä. Mutta kuitenkin, pidemmittä
puheitta, DISNEY WORLD!!
|
RAFIKIN PUU!! Tuolla takana siis! |
|
Oon aina tiennyt että hipot on isoja mutta. NE ON VALTAVIA! |
|
Me täs ötökkälasit päässä |
|
Uppiduu, mä haluun aivot su-u-un! |
|
Nalleee nalle puh nallee♥ Tykkäs mun kilpikonnarepusta! |
|
Mä näytän melkeen tosi super innokkaalta! |
Okei, olin kokonaan unohtanut tän! En tiiä miten siinä onnistuin.. Mutta siis tollanen linkopallo, mikä linkoo sut taivaalle, TOSITOSITOSI korkeelle, en muista kuinka korkeelle MUTTA KORKEELLE! Ja siihen sitten ängettiin Shanen kanssa ja oli kyllä hauska kokemus, vaikkei niin pelottava kun aluksi luulin!
|
Mä lovetan tota mun nuhanenää♥ |
|
Me täs edustuskuosis♥ |
|
Edustuskuvat jatkuu, mut kato mitkä korvat;) |
|
Me täs opetellaan et sitte joskus osataan antaa pusu. |
|
Mun bosse vetää laudalla kolmepäänä, onks koleempaa nähty? |
|
Lumikki ei tykännyt kun mä en meinannu haluta kuvaan.. |
|
LAPSENOMAISTA KILJUNTAA!!! |
|
LISÄÄ LAPSENOMAISTA KILJUNTAAA!!!!! |
|
JOS NYT VÄHÄN VIELÄ SITÄ LAPSENOMAISTA KILJUNTAAAAAA!!!!! |
|
Hiirulaiset täs♥ |
|
Oltiin tosi korkeella ja Ava kiipeili kaiteilla, mua rupes pelottaa.. molempia miellyttävä ratkaisu. |
|
LOPPUUN VIELÄ SITÄ LAPSENOMAISTA KILJUNTAA!!!!!!!!!!!!! |
Hauskaa oli,
pienen tytön lapsuuden unelma toteutui! Nyt koulun alun jälkeen ei mitään
suurempia tapahtumia. Yritän viettää aikaa kavereiden kanssa mahdollisimman
paljon, ennen kuin kotiin tulo koittaa!
Ei kai tässä
muuta! Hauskaa kevättä, kyllä se lämpö kohta Suomeenkin tulee!
Mahtavan näkönen toi linna pimeellä <3
VastaaPoistaNiin onkin! Vielä mahtavampi oli kun yksi ilta tekivät sellaisen valoshown heijastettuna tuohon linnaan, harmi vaan kun siitä ei ole kuvia..
PoistaKiitos Sara! Kivoja kuvia!
VastaaPoistaHeii mujjmeli mil sä oot tehny ton bannerin? :)
VastaaPoista:DDDDD hei mikä toi sun reppu on !!!!!!!!!! :DDDDD aivan ihana. t. eltsu
VastaaPoista