Hei mähän lennän!

Olen kyllä itsestäni hirmuisen ylpeä, kun olen tätä blogia jotenkuten jaksanut pitää pystyssä koko vuoden verran. Ja niin nyt rupeaa jo uskaltamaan sanoa “vuosi” koska eihän tässä ole enää kun 50päivää (tai no taitaa tulla 49 siellä) ja koittaa kotiintulo. On se aika vaan mennyt niin hirveän nopeasti, vähän iskee paniikki että kohta se on jo ohi. Nyt onkin lähtenyt loppuspurtti, kun yrittää tehdä kaiken ennen kuin lähtee. Huhtikuu olikin melkoinen ja samalla vauhdilla näkyy menevän vielä pari viikkoa!

Huhtikuun aluksi sain vieraakseni kolme suomalaisjunttia, nimittäin serkku Essi, serkun poikaystävä Harri Mankeli (a.k.a. Osku) ja kaveri Eppi. Oli kyllä niin hauskaa puhua suomea pitkästä aikaan, vaikka penteleet pilasivat mun hyvän englannin. Kaverit täällä ovat nauraneet että mun aksentti tuli kolisten vahvemmaksi sillä välillä kun ”ulkomaalaiset” kävi kylässä.

Kaikenlaista jännittävää tuli näiden sankareiden kanssa tehtyä, mutta koho kohta oli kyllä Austinissa vierailu. Texasin paras kaupunki ylivoimaisesti.  Valitettavasti ei ole nyt kuvia millä kehuskella, joten saatte tyytyä tähän vaatimattomaan selostukseeni. Olisin kyllä voinut Austiniin jäädä vaikka pidemmäksikin aikaa, mutta pitihän sitä kotiutuakin. Kaksi viikkoa sujahti tosi nopeasti ja sitten yhtenä aamuna pitikin jo koulun jälkeen kotiutua suomivapaaseen taloon. Erityiskiitos kyläläisille, oli ihan mahtavaa!

Sitten meni hetki rauhallisesti kavereiden kanssa aikaa vietellessä, kunnes koitti syntymäpäivä viikko! 27.4 napsahti 18vuotta nappiin tällä tytöllä, eikä kyllä yhtään aikuiselta tunnu, päinvastoin! Kyseisenä lauantai päivänä pitkäaikainen toiveeni kuitenkin toteutui, kun pääsin kaverin kanssa näkemään ultimate lempibändini; Paramoren. Edgefestillä vietettiin siis se päivä ja illalla vihdoin kuin Paramore esiintyi, kiljuin ääneni käheäksi ja pompin kanssa juhlijoiden varpaille; sorry y’all!

Mahtava kokemus ja mahtava syntymäpäivä, mutta lisää oli luvassa!

Sunnuntaina heräsin jo aikaiseen, ja Victoriakin ihmetteli että mikä minut niin aikaisin viikonloppuna ylös ajoi. Vaan en innostukselta jaksanut nukkua. Joskus kymmenen jäljestä lähdimme kohti Dallasia ja pääsimme perille seuraten SkydiveDallas tieviittoja. Koskaan ei ole ollut mikään suuri into mihinkään laskuvarjohyppyyn, mutta tänne tullessa sellainen idea heräsi. Vaatimuksina oli kuitenkin, että pitää olla 18vuotias, joten piti odotella. Nyt kuitenkin seisoin siellä täytellen lappuja missä lupaan ja vannon, etten haasta ketään oikeuteen jos kuolen. Pala nousi kurkkuun ja aamupala sipsit vetivät rallia vatsassa. Kaikki meni ihan hirveän nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan, istua tönötin pienessä lentokoneessa, miehen sitoessa minua itseensä kiinni.  Noin 4200 metrin korkeudessa ovi avattiin ja minä ensimmäisenä koneesta ulos. Kiljuminen oli suuri mutta nopeasti sain silmät auki. Hetki mentiin vapaapudotuksessa, kunnes mies veti narusta ja laskuvarjo pamahti paikalle. Siellä sitten liideltiin kotvanen ja sain nauttia maisemista. Sydän löi kuutta ja sataa mutta oli kyllä mahtava kokemus. Kuvia en tästäkään saa koneelle, mutta video löytyy, joten pidemmittä puheitta toivotan teille mukavia elokuvanautintoja!

Kaikkihan ollaan samaa mieltä siitä että mä olen vähintäänkin tuleva hollywood tähti!!