It's in the ABC, of growing up..

Pilvilinnani romahti maan tasalle viimeviikolla. Ei ole pitkään aikaan sattunut niin kovin henkisesti. Ahdisti kaikki ja itketti. Itkeä tihrustin monta yötä peräkanaan ja aamuisin olin niin väsynyt, etten jaksanut oikein edes hymyillä.  Päässä soi jatkuvasti pelkästään yksi lause:

”Mä haluan kotiin”

Se taisi nyt sitten olla se jättiläiskoti-ikävä, josta kaikki pelottelee. Yhtäkään päivää en sen viikon sisällä mennyt, ettenkö olisi ajatellut kotiin tuloa. Pikku jututkin alkoivat itkettämään ja asiaa ei helpottanut yhtään, kun sain kuulla että heppaseni kotisuomessa on eläinsairaalassa. Hostperhe oli huolissaan kun äkkäsivät mut pariinkin kertaan omasta huoneesta itkemästä ja olihan se nyt päivän selvää että joku oli, kun ei edes hymyillä jaksanut. Siitä kuitenkin selvittiin, vaikka vieläkin ikävä kaivertaa, mutta nyt en enää halua tulla kotiin.

Asiaa onneksi helpotti se, että täällä yksi kavereista juuri muuttanut Kanadasta, joten joku tiesi miltä tuntuu, sai purkaa ajatuksia. Onhan täällä melkein neljä kuukautta jo menty, on se jännä miten nopeasti se aika vaan menee, kohta on jo joulu ja sitten enää toisen puolisko täällä jäljellä. Ja tunnetustihan ainakin itselläni kevätkausi menee aina nopeammin.

Täällä nyt ei ole mitään suurempia juttuja tapahtunutkaan, tämä viikko vielä koulua ennen kuin koittaa kiitospäivän kunniaksi viikon loma. Jotkut häät on buukattu kiitospäivän jälkeiselle päivälle ja alkuviikko ollaan Nannyllä. Varmasti ihan mukava viikko tulossa, eikä loma koulusta ole koskaan pahitteeksi.

Vaikken voikaan sanoa, että Suomi olisi konsanaan unohtunut, täytyy myöntää, että joskus täytyy ihan pysähtyä miettimään miten jotkut sanat sanotaan ja mikä joku sana nyt sitten olikaan suomeksi. Esimerkiksi viikonloppuna juttelin äidin kanssa skypessä ja ’varpaaseensa’ meinasi lyödä ylitsepääsemättömäksi. Yritin sitä sössöttää ja äiti nauroi näytän toisella puolella. Katsotaan kuinka hidas olen kun tulen takasin Suomeen.

Yritän tässä nyt miettiä josko jotain jännittävää olisi tapahtunut, mutta eipä oikeastaan. Ehkä ensiviikolla olisi jotain uutta ja jännää kun loma niin enemmän aikaa tehdä kaikenlaista.

Mutta eipä tässä muuta, rakkaudella kaikille kavereille, äidille, isälle, siskolle, mummulle, pappalle, roosille, kissoille, ikävä on tosi kova, ehkäpä mä palanen takaisin suomeen sitten kypsempänä yksilönä, tai ihan yhtä kakarana kuin aina ennekin. Rakastan teitä kaikki tosi paljon ja kovin..